Eivät kaikki vaeltajat ole eksyksissä

Etiopialainen lainaperheeni.

Olin päätynyt Gondariin, muinaisen valtakunnan pääkaupunkiin Pohjois-Etiopiaan. Aamulla pilvet tihkuivat vielä sateen rippeitä, mutta sää oli selkenemässä. Huoneeni ulkopuolella olevassa puutarhassa lenteli medestäjiä, aurinkolintuja. Ruusurintamedestäjän mustasta puvusta loisti tulipunainen rinta, säihkymedestäjän höyhenet siftasivat oliivinvihreästä violettiin. Viimeisten pisaroiden pudottua, kun ilma oli vielä raikas, lähdimme tutustumaan vanhaan linnoituskaupunkiin.

 Variable sunbird, keltavatsamedestäjä.

 Tacazze sunbird, säihkymedestäjä.

Tuomareiden portilla meitä odotti Fred, Millin kaveri, joka toimi meille oppaana Fasil Ghebbissä. Alueen ensimmäisen linnan oli rakennuttanut kuningas Fasilides I, ”Hän, jota maailma kumartaa”, 1600-luvulla. Kuningas oli mahtavaa sukua, hän laski polveutuvansa kuningas Salomonista ja Saaban kuningattaresta, ja niin oli hänen palatsialueensakin. Fasilides I linnan lisäksi sieltä löytyivät kirjastot, leijonatarha, talousrakennukset, valtava juhlasali vierastalleineen ja sauna. Poika Yohannes I, ”Hän, jota kymmenet tuhannet kumartavat” ei ilmeisesti isänsä veroinen hallitsija, oli rakennuttanut oman linnansa alueelle, samoin pojanpoika Iyasu Suuri. Seuraavat linnat olikin rakennuttanut sukuun naitu kuningatar Mentawab, ”Kuinka kaunis on tuo nainen”, yhden puolisolleen, toisen pojalleen ja kolmannen pojanpojalleen, joiden kaikkien puolesta hän hallitsi, ja ehkä myös joudutti kuolemia. Sakaraharjaiset pyöreätorniset linnat, joista näkyi laakson yli vihreille vuorille, toivat mieleeni linnat, joita olin nähnyt Skotlannissa ja Englannissa. Ei ihme, että alue oli saanut lempinimen Afrikan Camelot.

Fasil Ghebbi oli niin suuri alue, että en olisi mitenkään jaksanut kävellä jalkojen sakkaamatta edes pientä osaa siitä läpi. Pyörätuolilla pääsin kelailemaan polkuja pitkin linnalta toiselle ja avuliaita käsipareja oli valmiina työntämään minua vaikeitten paikkojen läpi. Yksienkin portaiden kohdalla olin aikeissa nousta tuolista ja nousta ne seinään ja kävelykeppiin nojaten, kun kolme miestä tarttui pyörätuoliini ja nosti minut seuraavalle tasanteelle. Avuliaisuus meni hieman yli, kun kirjaston kulmalta otin valokuvaa kuninkaallisesta arkistorakennuksesta. Fred ja Milli kysyivät, sainko hyvän kuvan. Vastasin: muuten kyllä, mutta kiinalaiset turistit pilasivat maiseman. Ei olisi pitänyt. Seuraavaksi miehet käskivät kiinalaiset poistumaan arkistorakennuksen luota. Nuori nainen itki kulkiessaan nurmella liilojen kukkien keskellä ja mies pyyteli kumarrellen minulta anteeksi. Kyllä hävetti. Toisen kerran hävetti, kun poistuimme takaportista ulos. Aukiolla oli ehkä ikäiseni mies surkeassa pyörätuolissa. Fred tunsi hänet ja kertoi miehen sairastaneen polion lapsena. Mies tuli ihailemaan pyörätuoliani, sen keveyttä, helppoa kelattavuutta. Hän hiveli renkaita ja sanoi, että sellaisella tuolilla hän pystyisi liikkumaan itse. En yleensä anna kerjäläisille rahaa, mutta hänelle tarjosin vaikkei hän pyytänyt. Hän loukkaantui siitä. Vaikka olenkin luksusinvalidi, olen silti invalidi, olin unohtanut kansainvälisen invalidien solidaarisuuden.

Ajoimme vielä parin kilometrin päähän kuninkaan uima-altaalle. Täytyy todeta, että Fasilidaksella olivat uimahuoneen fasiliteetit kohdallaan: olympiamitat täyttävä uima-allas, kolmikerroksinen uimakoppi kahdella parvekkeella ja kattoterassilla, grillausmahdollisuus ja puolustusvalmius barbaareja vastaan. Miehet puhelivat jotain keskenään, sitten Fred tuli ja alkoi vetää minua selkä edellä eteenpäin. Kun hän vihdoin käänsi minut, huokaisin ihastuksesta. Kasvojeni edessä oli elävä seinä. Sadat dryadit, puiden hengettäret, olivat jähmettyneet hitaaseen harmaanvihreään liikkeeseen banianipuden ilmajuuristoon. Ihaillessani luonnonkauneutta, etiopialainen perhe tuli kysymään saisivatko he ottaa minusta valokuvan? Etiopiassa jos nainen sairastuu tai vammautuu, hän pysyy kotona eikä enää liiku julkisesti. Perhe halusi kuvaan kanssani näyttääkseen kotona olevalle siskolle, että niin ei tarvitse olla.

Banianiviikuna Ficus benghalensis

Kun nähtävyyden oli katsastettu, oli lounaan vuoro. Sain ruuaksi hedelmäsalaattia, jossa mukana kylmää perunaa ja punajuurta. Walian, sitruunaoluen kanssa se oli uskomattoman hyvää. Tyytyväisenä maha pullollaan aloitin paluumatkan Bahir Dariin ja sieltä Debre Markosiin. Ajelimme hissukseen maaseudun halki ja pysähdyimme vähän väliä bongaamaan lintuja. Erityisen onnellinen olin lapsuuden Avara luonto-unelman kruunukurjen näkemisestä, varsinkin kun Millin mukaan niitä ei olisi pitänyt olla täällä Sudanin lähellä vaan Kenian rajalla.

 Crowned black crane, kruunukurki.

 Black-headed heron kobolttihaikara.

 Grey kestrel, harmaatuulihaukka.

Greater blue-eared starling, kyläloistokottarainen.

Wattled ibis, helttaiibis, endeeminen laji Etiopiassa.