Arba Minchistä mursien luokse

Saavuimme iltapäivällä Abaya- ja Chamojärvien välissä sijaitsevaan Arba Minchin kaupunkiin. Koska valoa oli vielä jäljellä, ajoimme vihreään, kosteaan laaksoon, jossa kaupungille nimen antaneet neljäkymmentä lähdettä sijaitsivat. Suuret puut kaartuivat soratien ylle, viidakossa vallitsi ikuinen hämärä. Siro dikdikpariskunta katseli meitä arasti pensaitten suojasta. Pienen kasvisyöjän vailla sarvia on aina oltava valmiina pakenemaan, sen turkkiin on kirjoitettu ”Saalis” suurin kirjaimin. Puiden latvat heiluivat ja taipuivat, hetken päästä silmä erotti oksalta oksalle hyppivät suuret mustavalkoiset apinat gueretsat. Koko perhekunta oli liikkeellä etsimässä ruokaa ja yösijaa. Koska pimeä laskeutui hämärän päälle, meidänkin oli aika etsiä sitä mitä kaikki apinat kaipaavat yöksi.

Söimme illallista hotellin pihalla puiden katveessa. Suuret mangopuut olivat kauniita ja loivat pihalle rauhallisen tunnelman, mutta niiden alle kerääntyi myös miljoona moskiittoa. Hyttysverkko, hyönteismyrkky ja malarian estolääkitys olivat kaikki tarpeen. Milli, jeepinkuljettaja, vaati, että lähdemme heti aamusta liikkeelle. Hänellä oli kahdenkymmenen vuoden kokemus murseista, heimosta jonka luokse olimme menossa. Aamupäivällä mursit työskentelivät karjansa ja istutustensa parissa, mutta iltapäivästä miehet ja naiset aloittivat yhdessä juopottelun. Iltaa kohti meno saattoi yltyä rajuksikin, paikallisoppaan lisäksi rangerin palkkaaminen oli suositeltavaa.

Söimme aamiaista seitsemältä ja lähdimme ajamaan kohti Omon kansallispuiston aluetta. Parin tunnin ajamisen jälkeen saavuimme mursien kylään. Kuiva ja kova maa sopi pyörätuolille, joten otimme sen käyttöön säästämään minun jalkojani. Astu halusi työntää minua vaikka olisin voinut hyvin kelailla itsekin. Kylän naiset, muutamaa vanhaa emäntää lukuun ottamatta, olivat pelloilla. Miehet ja pojat olivat jääneet suojelemaan kylää. Päällikkö tuli meitä vastaan, nyt ei ollut turistisesonki, joten vieraat olivat harvinaisia. Hän esitteli meille uutta moottoripyöräänsä, se oli maksanut 50 000 birriä. Milli pani paremmaksi ja sanoin pyörätuolini maksaneen miljoona birriä. Se teki vaikutuksen miehiin, jokainen halusi työntää minua, tai siis pyörätuolia, hetken tai ainakin kokeilla minkälaisista materiaaleista se oli tehty. Kylässä ei kuulema oltu nähty pyörätuolia aikaisemmin.

Mursit tunnetaan ennen kaikkea naisten valtavista alahuulista. Viisitoistavuotiaana tytön alahuuleen tehdään viilto, jos hän päättää niin,  ja reikää venytään savikiekoilla suuremmaksi ja suuremmaksi. Tapa oli saanut alkunsa orjakaupan aikoihin, naiset yrittivät rumentaa itseään etteivät kelpaisi orjiksi. Ajan myötä suuresta, roikkuvasta alahuulesta tuli kauneusihanne. Mursivaimon hinta oli 38 nautaa ja kaksi kalashnikovia, mutta erittäin suurihuulisesta naisesta oli maksettu jopa 60 nautaa, joista 20 lehmiä, ja kuusi kalashnikovia. Kalashnikovit hankittiin Etelä-Sudanin tai Kenian puolelta asepajoista. Rajaseudulla heimot liikkuivat, miten halusivat eikä hallituskaan yrittänyt rajoittaa aseitten määrää, mursit suojelivat omiaan ja samalla estivät muiden heimojen maahan tunkeutumisia.

Mursimiehet pyysivät Milliltä, joka ajeli päänsä kaljuksi, partakoneen teriä. He tarvitsivat niitä, paitsi sheivaamiseen, viiltotatuointien tekemiseen. Useiden miesten käsivarret ja ylävartalo olivat muhkuraisten arpien kirjomia. Miehet esittelivät minulle aseitaan, arpiaan ja poikiaan. Yksi miehistä kysyi, montako poikaa minulla oli? Hänellä oli viisi ja hän lupautui tekemään minulle lisää poikia yhden jo olemassa olevan lisäksi. Oli tullut aika jatkaa matkaa, ainakin Millin mielestä. Lähdimme ajamaan kohti Jinkaa.