Omojoen laakso

Aamiaisen jälkeen nousimme jeeppiin ja Milli suuntasi lounaaseen kohti Omojoen laaksoa. Tie kulki akaasiapuiden ja termiittikekojen välissä kuivalla ylängöllä. Matalien pensaiden seassa laidunsi viiruhelmikanojen parvi. Suurien, pyöreitten lintujen sähkönsinistä rintaa juovittivat valkeat ja mustat raidat, musta pyrstö oli valkoisen helmien kirjoma. Vaikutelman pilasi pieni haaleansininen kalju pää kuin korppikotkalla, mistä lintu oli saanut englanninkielisen nimensäkin (vulturine guinea fowl). Karmiininpunaiset punamehiläissyöjät täplittivät sähköjohtoja, siellä missä sähkölinjoja oli. Sinisenharmaa afrikanlauluhaukka istui harmaan kelon latvassa sinistä taivasta vasten, sotaisannäköinen gasellikotka (martial eagle) päivysti akaasiapuussa. Astua linnut eivät kiinnostaneet, hän istui hiljaa takapenkillä kun minä ja Milli vähän väliä pysähdyimme tunnistamaan ja kuvaamaan lintuja.

Viiruhelmikana, vulturine guinea fowl.

Gasellikotka, martial eagle.

Ajettuamme ehkä 70 kilometriä vastaan tuli vuohilaumoja, niistä tiesi, että ihmisasutusta oli lähellä. Kohta tasangon laidalla näkyi ensimmäinen kartionmuotoinen ruohomaja. Ajoimme sen luokse ja nousimme autosta. Täälläkin maa oli kuivaa ja kovaa, joten minulle kaivettiin pyörätuoli esiin takakontista. Parkissa oli pari muutakin jeeppiä, karojen luona oli muitakin turisteja kuin minä.

Kelasin kameralaukku sylissäni kohti ihmisryhmää, joka muodostui alueen alkuperäiskansasta karoista, etiopialaisista oppaista ja autonkuljettajista sekä kiinalaisista matkailijoista. Ihmiset seisoivat jyrkänteen reunalla, jossa kuiva ylänkö loppui äkkiputoukseen Omojokeen ja sitä ympäröivään viidakkoon. Perinteisiin asuihin pukeutuneet karot tarjosivat itseään kiinalaisille kuvattavaksi 10 birriä/ kuva vastaan (n. 0,40 euroa). Köyhän maan asukkaille kuvauspalkkiot ovat hyvä lisä toimeentuloon vuohien ja kotitarveviljelyn päälle, sillä mahdollistetaan monia asioita kuten lasten koulutusta. Jos ihmisillä on varaa matkustaa aivan eteläiseen Etiopiaan tutkimaan luontoa ja ihastelemaan alkuasukkaita, heillä on varaa maksaa muutamista kuvistakin. Niin minullakin. Se mistä en pitänyt oli itsensä tyrkyttäminen ja huutokilpailu. Heteronaisenkin oli pakko myöntää, että nuorilla etiopialaisnaisilla oli upeat rinnat, niitä varmasti halutaan kuvata, mutta en halunnut, että ne törkätään kameran linssiin. Enemmän elämää nähneissä rinnoissa ja kasvoissa ei ehkä ole enää samaa kauneutta, mutta niissä on tarina.

Kylä oli upealla paikalla, ihmiset olivat näyttäviä ja kauniita, mutta markkinameininki lyssäytti kuvausintoni. Astu nautti menosta karojen luona ja olisi varmaan viipynyt siellä iltaan saakka. Milli ilmeisesti huomasi etten ollut mitenkään innostunut valitsemaan malleja enkä kuvaamaan heitä ja ehdotti, että voisimme etsiä termiittikeoissa viihtyviä punaisen ja keltaisen kirjavia helmiseppiä. Minusta se oli hyvä idea, olin enemmän elementissäni lintujen parissa kuin ihmisten. Astun murheeksi, lähdimme takasin Turmiin ja pysähdyimme lähes jokaisen pari-kolme metrisen punaruskean pylvään kohdalla tähystämään pientä hyönteissyöjää kunnes löysimme sen. Palattuamme Turmiin, meillä oli hyvin aikaa nauttia jopa päivälevosta.

Helmiseppä, red-and-yellow barbet.

Lounaan jälkeen lähdimme Turmin lähelle tasangolla sijaitsevaan hamar-heimon kylään. Maasto oli kuivaa, muutamia akaasiapuita, maassa muutamia matalia jäykkävartisia ruohomättäitä, punaisena kukkivia aloentyyppisiä myrkyllisiä kasveja. Pyörät majat oli aidattu kelottuneilla oksilla. Ainoan modernin rakennuksen, koulun, katto oli lentänyt myrskytuulessa pois, ruohomajat olivat kestäneet sen. Kylä oli tyhjä, edes koira ei ollut kotona. Ajoimme toiseen, viereiseen kylään, mutta sekin oli tyhjä, ihmiset olivat viljelyksillään tai laiduntamassa vuohiaan. Matkalla kolmanteen kylään, tapasimme tasangolla yksinäisen hamar-naisen reppu selässään. Hän oli matkalla kaupungista samaan kylään, johon mekin olimme menossa. Tarjosimme hänelle kyytiä, mutta hän halusi kulkea jalan kotiinsa.

Kolmannessa kylässä kylän vanhin istui matalalla jakkaralla valvomassa heimoaan. Väki ajoi vuohia aitauksiinsa, lapset pyörivät äitiensä vuohennahkaisten hameitten helmoissa ja pojat kantoivat vettä pihoille kanistereilla. Hamarit eivät odottaneet matkalaisia näin kesäaikaan, mutta asettautuivat kuvattavaksi pientä maksua vastaan, jonka Astu antoi kylän vanhimmalle. Pöllöilimme kylässä auringonlaskuun saakka. Aurinko vain tippui keltaisena tummansiniseltä taivaalta punaiseen maahan. Lämmin pimeys tarkoitti illallisaikaa, hamarit menivät majoihinsa ja me Turmiin.