Khattia kanssa

300 kilometrin ajamiseen menee Etiopian teillä siinä kuusi tuntia, sen verran Awashista oli matkaa Harariin. Ensin tankkasimme vahvaa etiopialaista kahvia kadun varren hiiligrillillä ja sitten Land Cruiser sai tankkinsa täyteen. Ensimmäisen sata kilometriä tie kulki kuivalla savannilla, sen jälkeen tie alkoi nousta vihreille vuorille.

Jokaisella lintuharrastajalla on joku haavelaji. Lintu, jonka on nähnyt luontodokumenteissa, huomannut lintukirjasta tai kuullut muitten birdereitten tarinoita siitä. Sitä ei välttämättä odota koskaan näkevänsä, mutta se on unelma. Minun haavelajini oli lammergeyer, partakorppikotka. Haaskalintu, joka ei välitä lihasta vaan nappaa haaskalta luita, lennättää ne taivaalle ja rikkoo ne pudottamalla kiveä vasten. Lammergeyer elää rasvaisilla luuytimillä ja maakilpikonnilla, herkuilla, joihin muut eivät pääse käsiksi. Partakorppikotka on helppo tunnistaa vaaleasta vatsasta ja soikeasta pyrstöstä, niinpä huomasin sen helposti taivaalla vaikka olinkin juuri pusikossa housut kintuissa. Hädän keskellä minulle tuli hätä: pissiä vai kuvata partakorppikotkaa? Olen aina halunnut nähdä partakorppikotkan, mutta luonto vaati toimittamaan asiani loppuun. Voi tuska! Lohduttauduin ajatuksella, että ainakin näin sen kaikessa komeudessaan. Lammergeyer jatkoi kuitenkin liitelyään ylläni. Pääsin köpöttelemään autolle, nappasin kameran käteeni ja sain kuin sainkin pedosta pari kuvaa, ei hyvää, mutta kuvia kuitenkin. Oromian vuoret toistivat huojentuneen naisen onnellisen naurun.

Lounas ja muutaman tunnin ajo myöhemmin saavuimme Awedayn kaupunkiin. Milli joutui ajamaan kävelyvauhtia ihmisiä täynnä olevaa tietä pitkin, kukaan ei väistänyt autoa. Useimpien tiellä liikkujien silmät seisoivat päässä leukojen jauhaessa hitaasti pullottavien poskien sisältöä, jopa autonkuljettajien ja poliisien. Monella oli olalla valtava paali vihreitä oksia, kadunvarsille oli levitetty samoja kasveja suurina pinoina. Aweday oli itäisen Afrikan khat-kaupan keskus. Maanviljelijät myivät satonsa siellä tukkukauppiaille, jotka veivät khatia Somaliaan, Djiboutiin ja ympäri Etiopiaa vähittäiskauppiaille. Laillinen bisnes oli miljoonien arvoista.

Khatia käytetään pureskelemalla tuoreita lehtiä. Se vaikuttaa piristävästi, tuottaa mielihyvää ja poistaa näläntunteen. Edellisellä Etiopian matkallani kokeilin khatia, mutta siinä missä normikäyttäjä pureskelee pari tuntia 100 grammaa, minä tyydyin yhden oksan latvaan, ehkä 20 grammaan, ja jauhoin sitä vain puolisen tuntia. Vaikutus oli kuin olisin nauttinut triplaespresson jallupaukun kera. Suutani kihelmöi, en oikein keskittynyt mihinkään vaan höpöttelin niitä näitä kaikesta mitä tuli mieleen. Minun osaltani khat jäi kerta kokeiluksi vaikka se onkin vähemmän vaarallista kuin suosikkipäihteeni alkoholi, ainakin The Lancetin listauksen mukaan alkoholi oli sijalla viisi ja khat listan viimeisenä, sijalla 20.

Myöhään iltapäivällä saavuimme ”Rauhan kaupunkiin” Harariin.. Vaikutelmaa hieman heikensi Etiopian asevoimien vuosittain tapaaminen, kyyhkyspatsaat jäivät sotilasajoneuvojen ja univormujen sekaan.